Nlogibanneri Virtuel events

Työsuhde-eduilla voi jatkossa  maksaa osallistumisen messuille ja reaaliaikaisiin virtuaalitapahtumiin

Eduskunta hyväksyi 21.6.2021 tuloverolain muutoksen, jonka myötä työnantajan tarjoamalla kulttuuriedulla voi jatkossa osallistua virtuaalisiin tapahtumiin sekä urheiluun ja taiteenaloihin liittyville messuille. Smartumissa iloitaan, että sen yhteistyössä tapahtuma-alan toimijoiden kanssa joulukuussa 2020 tekemä vetoomus virtuaalitapahtumien hyväksymisestä kulttuuriedun piiriin on tuottanut tulosta. Lakimuutos tuo osaltaan helpotusta tapahtuma-alan ahdinkoon, sillä se mahdollistaa verotuetun kulttuuriedun käytön koronaturvallisesti.

Verottajan kulttuurietua koskeva linjaus tulee suoraan tuloverolaista. 21.6.2021 tehdyn päätöksen mukaan verovapaana omaehtoisena kulttuuritoimintana pidetään tästä eteenpäin käyntiä museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai muussa vastaavassa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa tai tilaisuudessa. Kulttuuritoimintana pidetään myös käyntiä tiedekeskuksessa tai urheilutapahtumassa taikka osallistumista ohjatulle toiminnalliselle taidekurssille. Kulttuuritoimintana pidetään myös urheiluun ja edellä mainittuihin eri taiteenaloihin liittyviä messuja. Lisäksi kulttuuritoimintana pidetään etäyhteyden avulla tapahtuvaa reaaliaikaista osallistumista edellä mainittuun toimintaan. Edellytyksenä on, että etu on ainoastaan työntekijän käytettävissä.


”Olemme todella tyytyväisiä lakimuutoksesta, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia koronasta voimakkaasti kärsineelle tapahtuma-alalle. Se myös tukee ihmisten hyvinvointia haastavina aikoina laajentamalla mahdollisuutta nauttia kulttuurista koronaturvallisesti”, Smartum Oy:n toimitusjohtaja Kristiina Lindh iloitsee.


Kulttuuriedun käytössä on ollut korona-aikana selvää laskua normaaliin verrattuna, sillä kulttuuriedun käyttömahdollisuudet ovat olleet varsin rajattuja. Ajoittain tapahtumien ja konserttien järjestäminen verkon välityksellä on ollut ainoa keino tarjota niitä. Aikaisemmin tuloverolaki ja verottajan tulkinta rajasi virtuaalitapahtumat pois työsuhde-etujen käytön piiristä ja edellytti, että verotuettua kulttuurietua saattoi hyödyntää vain fyysisen käynnin vaativissa tapahtumissa.


Tervetullut muutos tuo tilanteeseen helpotusta niin tapahtuma-alan toimijoiden kuin edun käyttäjienkin näkökulmasta. Jatkossa verotuettua etua voi hyödyntää myös virtuaalitapahtumiin osallistumiseen, mikä tuo lisää valinnanvaraa edunsaajille etujen hyödyntämiseen ja hyvinvoinnistaan huolehtimiseen muuttuvissa tilanteissa. Lakimuutos mahdollistaa lisäksi jatkossa urheiluun ja taiteenaloihin liittyviin messuihin osallistumisen kulttuuriedulla. Liikuntaedun osalta virtuaaliset tapahtumat ovat olleet sallittuja jo aiemmin. Liikuntaedun käyttö verkon välityksellä tapahtuvilla online-tunneilla ja valmennuksilla on korona-aikana kasvanut.


”Virtuaalisten palveluiden käyttöön jo tottuneet ihmiset ottavat varmasti innolla vastaan tämän uuden koronaturvallisen mahdollisuuden käyttää kulttuurietuaan ja edistää hyvinvointiaan”, Lindh toteaa.


Tapahtuma-alan toimijat ottavat lakiuudistuksen vastaan iloiten

"On erittäin hienoa, että ymmärrys kulttuurin ja urheilun sisältöjen eri toteutustapojen monimuotoisuudesta on tavoittanut lainsäätäjän. Edun käyttötarkoituksen kannalta ei ole merkityksellistä missä formaatissa kulttuuria tai urheilua tarjoillaan, vaan millaisia vaikutuksia niillä on. Tämä päätös lisää yleisöjen ja asiakkaiden valinnanvaraa ja parantaa varmasti edun monikäyttöisyyttä ja saavutettavuutta”, kertoo johtaja Kati Kuusisto Tapahtumateollisuudesta.


”Hienoa, että tämä epäkohta laissa on nyt korjattu. Virtuaaliset tapahtumat parantavat kulttuurin ja urheilun saavutettavuutta ja mahdollisuutta maksaa virtuaalisia tapahtumia kulttuuriedulla on kysytty paljon. Tiketissä kulttuuriedulla voi maksaa myös etänä, sillä kulttuuriedulla maksamisen voi valita maksutavaksi Tiketin verkkokaupassa. Iloitsen myös kulttuuri- ja urheiluaiheisten messujen pääsystä kulttuurimaksutapojen piiriin”, toteaa Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa.


"Tämä on erittäin odotettu päätös. On hienoa, että esimerkiksi Kirjamessut, joilla on huikea kattaus kirjallisuusohjelmaa, on vihdoin saavutettavissa myös kulttuuri- ja liikuntaedulla.", iloitsee Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue.



Lisätiedot:

Kristiina Lindh, 050 440 0308, kristiina.lindh@smartum.fi
Maria Sahlstedt, 040 147 0693, maria.sahlstedt@tapahtumateollisuus.fi
Mirva Merimaa, 050 555 9977, mirva.merimaa@tiketti.fi
Maria Mroue, 0503934974, maria.mroue@messukeskus.com




Smartum on suomalainen perheyritys, joka on vaikuttanut suomalaisen työelämän inhimillistymiseen jo vuodesta 1995 lähtien. Yli 13 000 työnantaja-asiakasta tarjoaa henkilöstölleen Smartumin hyvinvointietuja, joiden piirissä on lähes 700 000 työntekijää. Smartumin valtakunnallinen kumppaniverkosto koostuu lähes 27 000 yrityksestä, joissa maksun voi kuitata Smartum-maksuvälineillä.

Tapahtumateollisuus on tapahtumaelinkeinon keskusjärjestö ja Suomen vaikuttavin tapahtumien puolesta puhuja. Tapahtumateollisuus ja sen 240 jäsentä edustavat kattavasti kaikkia tapahtuma-aloja ja tapahtumaelinkeinon muotoja.

Tiketti on 45 vuotta sitten perustettu tapahtumanjärjestäjiä monipuolisesti palveleva yritys, joka työllistää 30 tapahtuma-alan ammattilaista. Tiketillä on myös oma palvelu, TikettiStream, kulttuuritapahtumien striimaamiseen.

Messukeskus on Suomen suurin messu-, kokous- ja kongressikeskus. Messukeskuksessa järjestetään muun muassa harrastuksiin, sisustamiseen, lemmikkiharrastukseen, terveyteen, muotiin, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä yleisötapahtumia.