Smartum Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Kirjoittanut Smartum | 24.11.2023

Työsuhde-eturatkaisuja tarjoavan Smartum Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiön toimitusjohtajana kolme vuotta työskennellyt Kristiina Lindh on ilmoittanut jättävänsä yhtiön toimitusjohtajan tehtävän ja Smartum Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Anni Hyökyvaaran.

 

"Olen tehnyt sen, mitä minut palkattiin tekemään eli varmistanut kuluneiden kolmen vuoden aikana yhtiön kannattavuuden luoden edellytykset kasvulle. Tuntui luontevalta siirtää kapula eteenpäin nyt, kun yhtiö on saatu kasvu-uralle ja edessä on vahva kasvuvaihe", Kristiina Lindh kertoo.

 

"Olen onnellinen ja ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan ja kiitollinen kaikesta tuesta, jota itse olen kuluneiden vuosien aikana saanut hallitukselta, omistajilta ja henkilökunnalta. Hyvä yhteistyö on luonut edellytykset yhteiselle onnistumiselle", Lindh pohtii.

 

Anni Hyökyvaara on toiminut Smartum Oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 ja on yksi perheyrityksen omistajista.

 

“Tuntuu hyvältä aloittaa tehtävässä, tämä on perheyhtiölle tärkeä hetki. Yhtiö on hyvässä tilanteessa, parantanut kannattavuuttaan ja sillä on nyt kaikki edellytykset kasvulle. Lähtökohdat tehtävässä aloittamiseen ovat erinomaiset ja olen innoissani yhtiön tulevaisuudesta”, Anni Hyökyvaara iloitsee.

 

”Kristiinan poislähtö on minulle pettymys. Hän on tehnyt tiiminsä kanssa erittäin hyvää työtä ja saanut aikaiseksi onnistuneen käänteen Smartumin toiminnassa. Kiitos Kristiina! Toisaalta, nyt alkaa uusi aika ja Annin pitkä kokemus yhtiöstä luo vahvan perustan kestävälle kasvulle jatkossa ja on luonnollinen askel perheyhtiön omistuksen kannalta. Tervetuloa Anni toimitusjohtajaksi!”, Smartum Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aarne Aktan toteaa.

 

Anni Hyökyvaara aloittaa Smartumin toimitusjohtajan tehtävässä 24.11.2023.

 


Lisätietoja:

Anni Hyökyvaara
Smartum Oy:n toimitusjohtaja
040 845 7942

Aarne Aktan
Smartum Oy:n hallituksen puheenjohtaja
040 342 4440